Sivu 3/5

Lähetetty: 02.07.10 18.58
Kirjoittaja Jukka Koponen
Jatkan edelleen valitusvirsien veisuuta, vaikkakaan en tällä kertaa turhautuneena.

Kymi Archery Openiin on ilmoittautunut ihan mukavasti väkeä monet valitettavat päällekkäisyydet huomioiden.
Asetimme ilmoittautumisajan ja osallistumismaksujen maksamisen takarajan tarkoituksella hyvin aikaiseksi.
Ihmiset ovatkin ilmoittautuneet hyvissä ajoin kiitettävästi, mutta maksujen kanssa on ollut hieman niin ja näin. Lähes päivittäin tulee ilmoituksia, että "unohdin maksaa ajoissa, maksoin tänään" jne.
Ei siinä mitään, pääasia että kaikki maksavat edes muutama päivä ennen kisaa.

Pointti on se, että kisassa jaetaan rahapalkintoina 70% osallistumismaksuista (toki muitakin palkintoja on tarjolla).
Meidän täytyy tietää hyvissä ajoin, kuinka paljon palkintorahaa on jaossa, jotta osaamme jakaa ne eri sarjojen kesken.
Emme voi enää kisa-aamuna todeta, että jaahas, tämän verran tuli näköjään vielä käteistä pätäkkää, eiköhän aleta laskemaan palkintosummia uusiksi.
Emme voi myöskään laskea summia pelkästään ilmoittautuneiden määrän perusteella; jos ja kun tulisi peruutuksia ja saapumatta jäämisiä, homma menisi helposti täysin harakoille.
Palkintosummien on oltava yleisessä tiedossa hyvissä ajoin ennen kisapäivää.
Jos joku ilmoittautumisista on vielä tällä hetkellä maksamatta, niin pyydän suorittamaan maksun (vaikka ilman 10 € korotusta, jos siltä tuntuu) siten, että se näkyy kisatilillämme viimeistään keskiviikkoaamuna 7.7.2010.
Palkintosummat lasketaan keskiviikon klo 12:00 kisatilin tilanteen mukaan, ja pidämme palkintopalaverin saman tien.
Sen jälkeen tilillä näkyviä summia ei enää huomioida palkintorahoissa.
Kisapaikalla voi toki maksaa korotettua maksua, mutta sitä ei enää siirretä palkintorahoihin.

Tämä kisa on meille järjestäjille vielä opettelua, mutta niin se tuntuu olevan kilpailijoillekin.
Vakuutan kuitenkin, että tarkoituksemme on tehdä tästä jatkossa jotain vielä erilaisempaa.

T. Jukka

P.S.
Kilpailunjohtaja Enska jatkaa KAO-aiheesta lähipäivinä.

Lähetetty: 04.07.10 15.35
Kirjoittaja Ensio Lehto
Kymi Archery Open:
Kilpailut ammutaan kumpanakin päivänä
yhdessä vuorossa, kolme ampujaa/tausta.
Kilpailu etenee normaali tauoin, kuitenkin niin, että keskimmäinen tauko on hieman pidempi.
Ravintolahenkilöstö valmistaa molempina päivinä keittolounaan, jonka
ampujat tukijoukkoineen voivat pientä korvausta vastaan käydä nauttimassa ammuntakentän vieressä olevassa Ravintolarakennuksessa.
Matkaa ravintolatiloihin on n.120m
Samassa rakennuksessa sijaitsevat wc-ja peseytymistilat pukuhuoneineen.
Lisäksi saniteettitiloja on ammuntakentän toisessa päässä.

Ravintolapalvelut toimivat myöskin kentän yhteydessä.
Sieltä löytyy pikkupurtavaa sekä juomia eri tarpeisiin.

Ammunta-alustana on nurmikenttä. Koska kentän alla on kastelujärjestelmä, niin aurinko/sadesuojia ei saa upottaa maahan.
Siis,kentän "reiittäminen" on kielletty.

Olemme myöskin varautuneet lauantai-illan yhdessäoloon Kartanohotelli
Radansuussa. Siellä on saunat kuumana, niin miehille kuin naisillekin.
Ja tietysti uintimahdollisuus. Grillimestarimme valmistaa lohiaterian salaatteineen,juomineen.
Tähän tilaisuuteen ravintolahenkilöstö myy 5€ hintaisia ruokalippuja lauantaiaamuna ilmoittautumisen yhteydessä. Toki tilaisuuteen voi tulla ilman ruokailupakkoakin.

Taulujärjestys ilmestyy pikapuolin Jukka Koposen toimesta.

Kilpailunjohtaja
Enska

Lähetetty: 04.07.10 16.00
Kirjoittaja raimo pihlajaniemi
Hienoa KYMI! Nyt tullaan näkemään oikea jousiammunta tapahtuma!!!

Lähetetty: 05.07.10 15.49
Kirjoittaja Risto Ylätalo
Kisasää tilattu,ja pitäis olla kohdillaan . :D
http://www.foreca.com/Finland/Kouvola?tenday

Lähetetty: 05.07.10 21.51
Kirjoittaja Jukka Koponen

Lähetetty: 06.07.10 09.21
Kirjoittaja Marko Mäkelä
Onneks kisat ei oo maanantaina - 30 astetta on vielä ihan kiva 8), mut 31 on jo liikaa :oops:

Lähetetty: 06.07.10 18.14
Kirjoittaja Marko Järvenpää
Miksi kisat halutaan seurattavuuden kannalta pilata sillä että eriluokat ampuvat samaan tauluun. Esim kukaan ei nyt tiedä miten esim taljassa tulokset menevät. :(

kun halutaan hyviä kisoja niin tuollaista taulujärjestystä ei saa tehdä...

Lähetetty: 06.07.10 19.56
Kirjoittaja Jukka Koponen
Kiitos tiedosta.

Kaikki menee uusiksi, mutta sehän meiltä käy.

Lähetetty: 06.07.10 21.21
Kirjoittaja Marko Järvenpää
Todella hienoa, jos niin teette!

Kisa saa arvoisensa jännityksen ja mainetta ensi vuoteen.

Lähetetty: 06.07.10 21.24
Kirjoittaja Jukka Koponen

Lähetetty: 06.07.10 22.42
Kirjoittaja Ensio Lehto
Kymi Archery Openin kilpailuorganisaatio pystyy kyllä

hoitamaan asiat niin, että sunnuntaina Iitistä lähtee ILOISIA

jousiampujia. Oli sitten voittanut tai ei.

Tosin jos tuloksia pyydetään etukäteen,nostamme kädet pystyyn.

Tervetuloa helteiseen Kymenlaaksoon.

Enska

Lähetetty: 08.07.10 19.33
Kirjoittaja Jukka Koponen
Kymi Archery Openin viimeisin versio osallistujaluettelosta ja taulujärjestyksestä:

http://kyjo.info/KYMI_ARCHERY/ILMOITTAUTUNEET.htmL

Lähetetty: 10.07.10 12.00
Kirjoittaja Jukka Koponen
Kolme matkaa ammuttu Kausalassa.

http://kyjo.info/kymi_archery2/tulokset.html

Virolaiset 13-vuotiaat haluavat ampua koko viikonlopun 20 metriä. Heidän osaltaan matkaotsikot eivät pidä paikkaansa.

Lähetetty: 11.07.10 21.16
Kirjoittaja Aki Virtanen
Ei voi muuta kuin esittää syvä kiitos ja kumarrus Kymenlaaksolaisille hienoista puitteista sekä hyvin organisoidusta kilpailusta.

Oli mahtavaa ampua kunnon kentällä parisen kilpailua mahtavassa kelissä.
Ensi vuonna ainakin allekirjoittanut on takuuvarmasti jälleen ampumassa kyseistä kisaa.

Kiitos kaikille järjestäjille sekä kilpatovereille! :D

Lähetetty: 11.07.10 21.37
Kirjoittaja susanna makkonen
:D

Hyvion jaksettiin ampua , juuri lasketut 316 nuolta vaikka ilma saattoi olla hieman lämpöisen puolelle livahtanutkin =).

Ja aivan mahtava yökylä paikka, päästiin uimaan ja saunaan sekä syömään valmiiseenpöytään.

Kiitos cheer :jousiampuja: :mooving: :jippii: :mrgreen: