Juniorien PM-kilpailut Suomessa

Kilpailutiedotteet Suomessa järjestettävistä kilpailuista: kilpailukutsut, taulujärjestykset, majoitusvaihtoehdot.
Avoin foorumi, vain rekisteröityneet voivat kirjoittaa.

Valvoja: postmaster

Juha Koivisto
Viestit: 319
Liittynyt: 19.08.08 15.25
Paikkakunta: Vaasa

Re: Juniorien PM-kilpailut Suomessa

Viesti Kirjoittaja Juha Koivisto »

Säännöt on samat kuin viime vuonna mutta nyt tätä kohtaa on tarkennettu enemmän. Suomalaiset ilmoittivat viime vuonna virheellisesti yhden alaikäisen mukaan joka olisi järjestäjien toimesta pitänyt sulkea pois.

Suomessa (ja varmasti myös muissa Pohjoismaissa) on useita junioreita jotka voisivat taitojensa puolesta ampua tuossa nuorimpien luokassa mutta kilpailusta vastaavan Pohjoismaisen jousiammuntaunionin mukaan syyt ovat sosiaaliset eivät kilpailulliset tai taidolliset. Kilpailut on tarkoitettu tietyn ikäisille Pohjoismaisille junioreille kohtaamispaikaksi. Itse olen sitä mieltä että jos kansallinen liitto katsoo että joku ampuja on kypsä kisoihin osallistumaan niin osallistuminen olisi ok, mutta minun mielipiteelläni ei tässä asiassa ole merkitystä. Meidän on noudatettava yhteisiä sääntöjä ja jos niihin halutaan muutoksia niin Pohjoismaat kokoontuvat seuraavan kerran helmi-maaliskuussa ja kokouksessa tarvitaan 2/3-osan enemmistö muuttamaan sääntöjä.

Ollaan iloisia siitä että Pohjoismaiden Mestaruuskipailuissa poikkeuksellisesti on luokat myös 13-15 vuotiaille kun normaalisti kansainvälisissä kilpailuissa nuorin junioriluokka on 17-vuotiaat. WA:n maastokisoissa nuorin junioriluokka on 20-vuotiaat.

IFAA:n kisoissa ei ole alaikärajaa esim. EM-kisoissa ja mukana olevat juuri jousiammunnan aloittaneet 6-7-vuotiaat vievät monien mielestä uskottavuutta lajilta.
Avatar
Harri Verho
Viestit: 559
Liittynyt: 17.08.09 22.14
Paikkakunta: Pirkanmaa
Viesti:

Re: Juniorien PM-kilpailut Suomessa

Viesti Kirjoittaja Harri Verho »

Juha Koivisto kirjoitti: Meidän on noudatettava yhteisiä sääntöjä ja jos niihin halutaan muutoksia niin Pohjoismaat kokoontuvat seuraavan kerran helmi-maaliskuussa ja kokouksessa tarvitaan 2/3-osan enemmistö muuttamaan sääntöjä.
Kysytäänpä selkeämmin: Mistä löydän yhteiset säännöt?
Jaakko Setälä
Viestit: 1346
Liittynyt: 01.02.07 22.23
Paikkakunta: Hood / Espoo
Viesti:

Re: Juniorien PM-kilpailut Suomessa

Viesti Kirjoittaja Jaakko Setälä »

Harri Verho kirjoitti:
Juha Koivisto kirjoitti: Meidän on noudatettava yhteisiä sääntöjä ja jos niihin halutaan muutoksia niin Pohjoismaat kokoontuvat seuraavan kerran helmi-maaliskuussa ja kokouksessa tarvitaan 2/3-osan enemmistö muuttamaan sääntöjä.
Kysytäänpä selkeämmin: Mistä löydän yhteiset säännöt?
Ruotsalaiset ovat ilmeisesti uusineet webbiään eivätkä ole enää ohjeidenmukaisessa paikassa.

Laitan nämä nyt PDF muodossa tähän, tulen poistamaan jossain välissä ainakin kun vanhenevat tai virallinen sijoituspaikka taas löytyy...
Säännöt: https://www.dropbox.com/s/j20t4b6rpx7s3 ... 120226.pdf
2013 NUM kokouksen muistiinpanot: https://www.dropbox.com/s/vpvexxw8yhzmw ... 202013.pdf

Jos ongelmia lukemisessa niin translate.google.com auttoi ainakin minua tarpeeksi.
Kimmo Ulvelin
Viestit: 422
Liittynyt: 05.01.05 09.04

Re: Juniorien PM-kilpailut Suomessa

Viesti Kirjoittaja Kimmo Ulvelin »

[quote="Juha Koivisto"]IFAA:n kisoissa ei ole alaikärajaa esim. EM-kisoissa ja mukana olevat juuri jousiammunnan aloittaneet 6-7-vuotiaat vievät monien mielestä uskottavuutta lajilta.[/quote]

Mielenkiintoinen näkökohta. Olen ollut itse vain kaksissa IFAAn EM-kilpailuissa enkä muista kohdanneeni siellä tällaisia mielipiteitä. Ehkäpä olen ollut tekemisissä vain nuorisotyöhön positiivisesti suhtautuvien jousiampujien kanssa. :D

Noin yleisellä tasolla en pitäisi WA:n 'nuivaa' suhtautumista nuorisoluokkiin minkäänlaisena 'puolustuksena' sille etteikö PM-kisoissa voisi olla nykyistä nuorempia ikäluokkia kisaamassa. Sen sijaan ymmärrän kyllä, jos kyse on vaikkapa kilpailujen koon pitämisestä hallitavampana tai muuten ongelmista järjestelyjen suhteen. Olen aikanani kiertänyt omien pienten poikieni kanssa metästyskisoja ja siellä ainakin pieniinkin kisaajiin suhtauduttiin hyvin positiivisesti.
Jaakko Setälä
Viestit: 1346
Liittynyt: 01.02.07 22.23
Paikkakunta: Hood / Espoo
Viesti:

Re: Juniorien PM-kilpailut Suomessa

Viesti Kirjoittaja Jaakko Setälä »

Kimmo Ulvelin kirjoitti:Noin yleisellä tasolla en pitäisi WA:n 'nuivaa' suhtautumista nuorisoluokkiin minkäänlaisena 'puolustuksena' sille etteikö PM-kisoissa voisi olla nykyistä nuorempia ikäluokkia kisaamassa. Sen sijaan ymmärrän kyllä, jos kyse on vaikkapa kilpailujen koon pitämisestä hallitavampana tai muuten ongelmista järjestelyjen suhteen. Olen aikanani kiertänyt omien pienten poikieni kanssa metästyskisoja ja siellä ainakin pieniinkin kisaajiin suhtauduttiin hyvin positiivisesti.
Mielestäni se että kattojärjestö (WA) ei järjestä MM-kisoja junioreille ei ole merkittävä ongelma. Kuinkas monessa yksilölajissa kilpaillaan alle 15vuotiaana MM-kilpailuissa? (En ihan oikeasti tiedä)

Se on sitten paikallisjärjestöjen (EMAU, NUM) tehtävä järjestää tarvittaessa junnukisoja nuoremmille ikäluokille. Tämä taas vaatii kyseisiin järjestöihin kuuluvien maiden aktiivisuutta. Suomi tarvitsisi mielestäni kipeästi aktiivisen NUM-edustajan näin muutenkin... :)
Ari Tuokkola
Viestit: 1034
Liittynyt: 21.09.09 19.19
Paikkakunta: Teuva

Re: Juniorien PM-kilpailut Suomessa

Viesti Kirjoittaja Ari Tuokkola »

Se on sitten paikallisjärjestöjen (EMAU, NUM) tehtävä järjestää tarvittaessa junnukisoja nuoremmille ikäluokille. Tämä taas vaatii kyseisiin järjestöihin kuuluvien maiden aktiivisuutta. Suomi tarvitsisi mielestäni kipeästi aktiivisen NUM-edustajan näin muutenkin... :)[/quote]


Suomesta ei olla oltu näissä kokouksissa, mutta yritetään lähettää seuraavaksi kerraksi.
Juuso Huhtala
Viestit: 1075
Liittynyt: 03.01.05 20.07
Paikkakunta: Kaarina

Re: Juniorien PM-kilpailut Suomessa

Viesti Kirjoittaja Juuso Huhtala »

Kimmo Ulvelin kirjoitti:Noin yleisellä tasolla en pitäisi WA:n 'nuivaa' suhtautumista nuorisoluokkiin minkäänlaisena 'puolustuksena' sille etteikö PM-kisoissa voisi olla nykyistä nuorempia ikäluokkia kisaamassa. Sen sijaan ymmärrän kyllä, jos kyse on vaikkapa kilpailujen koon pitämisestä hallitavampana tai muuten ongelmista järjestelyjen suhteen. Olen aikanani kiertänyt omien pienten poikieni kanssa metästyskisoja ja siellä ainakin pieniinkin kisaajiin suhtauduttiin hyvin positiivisesti.
Luulen, että WA:n suhtautuminen ei näy näissä PM-kisoissa millään tavalla (tuskin ovat edes tietoisia kyseisistä kisoista). Syyt ovat ennemminkin nuo viimeksi mainitut eli kisojen koko pysyy hallittavana ja esimerkiksi kisojen oheisohjelma (ammunnan/kilpailemisen ulkopuolinen) esim. yhteiset illanvietot olisi helpompi järjestää.

En muuten tiedä onko tällaista oheisohjelmaa yleensä näissä kisoissa ollut (?). Jos ei, niin mielestäni pitäisi olla. KV-kisareissuissa on yleensä oppinut paljon myös kentän ulkopuolella :wink:
Keskinkertaisena olet yhtä lähellä huippuja kuin vasta-alkajia.
Avatar
Harri Verho
Viestit: 559
Liittynyt: 17.08.09 22.14
Paikkakunta: Pirkanmaa
Viesti:

Re: Juniorien PM-kilpailut Suomessa

Viesti Kirjoittaja Harri Verho »

Jaakko Setälä kirjoitti:2013 NUM kokouksen muistiinpanot: https://www.dropbox.com/s/vpvexxw8yhzmw ... 202013.pdf
Jos ongelmia lukemisessa niin translate.google.com auttoi ainakin minua tarpeeksi.
Suomeakin on ajateltu tuossa NUM -kokouksessa:
"Der var også enighed om at oversættes regelsættet til engelsk, bl.a. af hensyn til Finland , som meget
glædeligt sammen med Island er blevet mere aktive i det nordiske samarbejde."


:clap: Eli Suomea varten sääntökirja käännetään englanniksi :clap:
Timo Rantanen
Viestit: 3670
Liittynyt: 12.01.04 15.21

Re: Juniorien PM-kilpailut Suomessa

Viesti Kirjoittaja Timo Rantanen »

Ruotsissa ovat tehneet "muistopaidan" kisaan omille ampujilleen.

Kuva
Juha Koivisto
Viestit: 319
Liittynyt: 19.08.08 15.25
Paikkakunta: Vaasa

Re: Juniorien PM-kilpailut Suomessa

Viesti Kirjoittaja Juha Koivisto »

Saa nähdä onko suomalaiset ainoat jotka ampuu seurapaidoissa. Muilla mailla taitaa olla yhteiset edustusasut.
Miika Aulio
Viestit: 3546
Liittynyt: 17.12.04 09.58

Re: Juniorien PM-kilpailut Suomessa

Viesti Kirjoittaja Miika Aulio »

Juha Koivisto kirjoitti:Saa nähdä onko suomalaiset ainoat jotka ampuu seurapaidoissa. Muilla mailla taitaa olla yhteiset edustusasut.
Se varmaan riippuu Suomalaisista.
Timo Rantanen
Viestit: 3670
Liittynyt: 12.01.04 15.21

Re: Juniorien PM-kilpailut Suomessa

Viesti Kirjoittaja Timo Rantanen »

Aikaisempina vuosina NUM säännöissä luki, että ammutaan seuranpaidoissa.
Ari Tuokkola
Viestit: 1034
Liittynyt: 21.09.09 19.19
Paikkakunta: Teuva

Re: Juniorien PM-kilpailut Suomessa

Viesti Kirjoittaja Ari Tuokkola »

Jos se ei enää ole säännöissä, ammutaan mekin maajoukkuepaidassa :clap:

(vanhassa)
Timo Rantanen
Viestit: 3670
Liittynyt: 12.01.04 15.21

Re: Juniorien PM-kilpailut Suomessa

Viesti Kirjoittaja Timo Rantanen »

Ari Tuokkola kirjoitti:Jos se ei enää ole säännöissä, ammutaan mekin maajoukkuepaidassa :clap:

(vanhassa)
Ja kaikilla Suomalaisilla junnuilla, jotka ovat ilmoittautuneet, on vanha maajoukkuepaita?
Juha Koivisto
Viestit: 319
Liittynyt: 19.08.08 15.25
Paikkakunta: Vaasa

Re: Juniorien PM-kilpailut Suomessa

Viesti Kirjoittaja Juha Koivisto »

Tanskan joukkue ilmoittautui, mukana 56 ampujaa. Norjasta on tällä hetkellä tulossa 49 ja Suomesta 30 ampujaa. Vielä Ruotsin joukkue ja muutama suomalainen ilmoittautumatta. Viimeinen ilmoittautumispäivä tulevana lauantaina.
Viimeksi muokannut Juha Koivisto, 29.05.13 22.17. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Vastaa Viestiin