Taulu-SM 2015

Kilpailutiedotteet Suomessa järjestettävistä kilpailuista: kilpailukutsut, taulujärjestykset, majoitusvaihtoehdot.
Avoin foorumi, vain rekisteröityneet voivat kirjoittaa.

Valvoja: postmaster

Timo Rantanen
Viestit: 3670
Liittynyt: 12.01.04 15.21

Re: Taulu-SM 2015

Viesti Kirjoittaja Timo Rantanen »

Vastaan itselleni ja Pasille:
SJAL kirjoitti:Myös pronssiottelussa Saimaan Jousen Asko Kilpiän ja Oulun Jousimiesten Seppo Kokkoniemen välillä oli aineksia draamaan. Tuomari julisti viimeisen kolmen nuolen sarjan jälkeen ottelun päättyneen tasan 129-129, joten ammuttiin uusintanuoli, jonka voitti Kokkoniemi. Ottelun jälkeen tuloksia tarkistettaessa kuitenkin paljastui, että tuomari oli tehnyt yhteenlaskuvirheen, ja ottelun olisikin kuulunut päättyä Kilpiän voittoon yhdellä pisteellä 130-129. Tulokset korjattiin, eikä mitaleita ehditty jakaa vielä, mutta kilpailijoille tilanne oli luonnollisesti kurja.

Aika monta keskustelua on käyty täällä foorumissa tuloksista ja niiden oikeudenmukaisuudesta, hylkäyksistä ym.
Kummallakin ampujalla oli edustaja taululla, eikö heidän pitäisi tarkkailla pistelaskua myös?
Olivatko ampujat allekirjoittaneet tuloskortit väärillä tuloksilla?
Juuso Huhtala
Viestit: 1075
Liittynyt: 03.01.05 20.07
Paikkakunta: Kaarina

Re: Taulu-SM 2015

Viesti Kirjoittaja Juuso Huhtala »

Toisessa ketjussa oli jo kommentoitu kisojen tulospalvelua ja muutenkin järjestelyjä. Tässä vähän omia plussia ja miinuksia jokaiselta päivältä:

Perjantai
+ hieno kisapaikka (riittävästi taustoja, katsomo, odotusalue)
+ erillinen treenikenttä
+ aikataulussa pysyttiin. Toisaalta se oli tehty todella väljäksi.
- opasteet puuttuivat
- tulosnäytöt puuttuivat
- ei musiikkia
- buffetin taso ja kenttälounaan puuttuminen
- kuulutukset. Ei asiantuntemusta ja aikamoista sekoilua välillä (toisella kuuluttajista). Yhden/kahden minuutin valmistatumiset ennen ammunnan alkua puuttuivat välillä. Ei kuulutettu tuloksia tauoilla. Ainoa plussa ampujien välihaastattelut.
- tulospalvelu. Sekajoukkueiden tuloksetkin selvillä vasta yömyöhään, vaikka tulokset vaikuttivat ampujien seuraavan päivän aikatauluun.

Lauantai
+ sama hieno kisapaikka
+ treenikenttä (meni kuitenkin kiinni kesken pudotusten, vaikka henk. koht. kisasta pudonneet joukkuefinaalien ampujat olisivat mahdollisesti halunneet harjoitella sunnuntain finaaleja varten)
+ tulosnäytöt. Ampujien nimet taulupaikoille olisi ollut seurattavuuden kannalta etu.
+ väljässä aikataulussa pysyttiin
- ei musiikkia
- tulospalvelun virheet. Taulujärjestys meni monta kertaa uusiksi.
- kuulutukset. Laatu heikkoa ja taas ne 1/2 min valmistautumiskuulutukset puuttuivat.

Sunnuntai
+ upea kisapaikka
+ kokeilumahdollisuus. Tosin oli todella piilossa eikä mitään löytämistä helpottavia kylttejä näkynyt.
+ finaalit etenivät sujuvasti alkuhäsläyksen jälkeen
- aloituksen myöhästyminen. Ekan matsin aikataulutetun aloitusajankohdan hetkellä vasta pistettiin ammunnanjohtolaitteita ja viivoja ammuntapaikalle. Ja vielä oli kisan avauskin pitämättä! Malla joutui odottelemaan. Näytti siltä, että radan rakentamista ei oltu harjoiteltu tarpeeksi ennen tapahtumaa jossain muualla (olihan sitä harjoiteltu kuitenkin?).
- selostus torilla. Häpesin. Ei asiantuntemusta, sekoilua ja todella monotonista (ei luonut fiilistä, ei ottanut yleisöä mukaan jne.). Taas kritiikki vain toiselle selostajista. Juhana selostus Ylelle oli todella hyvä :D
- kaunistelu. Vaneriseinien peittäminen julisteilla tai edes kankailla olisi näyttänyt paljon paremmalta. Myös keltaiset liput taustoissa olisi voinut korvata punaisilla näkyvyyden parantamiseksi, varsinkin kun niiden seuraaminen kelistä johtuen oli todella tärkeää.
- turistien ottaminen huomioon. Heitä pyöri torilla todella paljon, mutta eivät saaneet varmaan kauheasti irti tapahtumasta. Missään vaiheessa ei kuulutettu englanniksi mitään, ei edes mistä tapahtumasta oli kyse. Oheissälää (esim. kisapaidat, imukuppijousia, pinssejä) olisi varmasti mennyt kaupaksi reilusti, mutta sitä ei ollut tarjolla.


Tiivistetysti: taisi olla huonoimmat SM-kisat viimeisen 12 vuoden aikana. En tiedä, oliko finaaleihin panostaminen sitten syönyt ekoilta päiviltä resursseja tai panostusta. Toisaalta finaalitkaan eivät sujuneet ihan saumattomasti, järjestelyporukan harjoittelun puutetta kenties?

Upea mahdollisuus nostaa jousiammunan imagoa ja tuoda lajin hienoudet ihmisten tietouteen, mutta se käytettiin vain osittain. Ikävä todeta näin. Tästä on hyvä ottaa oppia tulevaisuudessa ja Ylen ohjelma oli kuitenkin laadukkaasti tehty.
Keskinkertaisena olet yhtä lähellä huippuja kuin vasta-alkajia.
Timo Rantanen
Viestit: 3670
Liittynyt: 12.01.04 15.21

Re: Taulu-SM 2015

Viesti Kirjoittaja Timo Rantanen »

Vuonna 2013 keskusteltiin Kilpailuiden peruutuksista ja samassa keskustelussa STAR kisan vaatimuksista ja tarvittavasta henkilömäärästä järjestelyihin:

http://foorum.sjal.fi/viewtopic.php?f=28&t=4005


Kannattaa lukea.
Vastaa Viestiin