Arvokisavalinnat kaudella 2013

OK, MM, EM, World Cup, Euroopan GP ja World Games karsinnat Suomessa. Aikuiset ja juniorit. Tähtäin-, maasto ja talja.
Avoin foorumi, vain rekisteröityneet voivat kirjoittaa.

Valvoja: postmaster

Miika Aulio
Viestit: 3546
Liittynyt: 17.12.04 09.58

Re: Arvokisavalinnat kaudella 2013

Viesti Kirjoittaja Miika Aulio »

Petteri Alahuhta kirjoitti:
Olisin Petteri vielä kysynyt noista A- ja B- rajoista, mikä niiden tarkoitus on?
A-rajan ylittäneet ampujat ovat oikeutettuja mahdolliseen liiton tukeen. B-rajan ylittäneet ovat oikeutetuja osallistumaan kilpailuihin omalla kustannuksellaan, mikäli sijoittuvat karsinnoissa siten, että mahtuisivat joukkueeseen. Menettelyssä oleva jousto mahdollistaa harkinnan siinä tilanteessa, että yksi urheilija ei b-rajaa ylitä.
Entä jos meillä on kolme nuorta naista jotka ampuvat 1240? Tai vain yksi halukas lähtijä joka ampuu 1249?
Tiukasti tulkiten selkeitä tapauksia, mutta epäilen, että näistä käytäisiin keskukstelua eri näkökulmista.
SJAL:n toimintasuunnitelman mukaan tavoitteena on saada kaksi joukkuetta Rioon. Pääosa paikoista jaetaan taas edellisissä MM-kisoissa, eli vuonna 2015. Olisi loogista, että tavoitteen edistämiseksi osallistuttaisiin täysillä joukkueilla kaikkiin mahdollisiin arvokisoihin ennen 2015 karsintoja. Tulevat MM-kilpailut ovat lisäksi AINOAT MM-kilpailut ennen noita karsintoja.

Tässä on mielestäni selkeä ristiriita tavoitteiden ja toimenpiteiden välillä. Jos on tavoite, pitäisi pystyä kertomaan miten tavoitteeseen ajateltiin pääsevän. 1200 pisteen ampujasta tekee 3 vuodessa 1300 pisteen ampujan, mutta väliin jääneitä arvokisareissuja ei voi jälkikäteen paikata.

En myöskään ymmärrä minkä takia joukkueita ei jo lähtökohtaisesti lähetetä täysinä? Kun edellistä projektia aloitettiin, tehtiin rajat siten, että mikäli rajan ylittäviä aikuisampujia ei löydy, täytetään joukkue junioreilla. Mutta AINA lähetetään täysi joukkue.
Petteri Alahuhta
Viestit: 220
Liittynyt: 08.01.05 22.08

Re: Arvokisavalinnat kaudella 2013

Viesti Kirjoittaja Petteri Alahuhta »

Olen samaa mieltä siitä, että täydet joukkueet tärkeimpiin arvokisoihin tulee olla tavoitteena. Rion kisojen osalta tähän myöskin pyritään. Myös vuoden 2015 MM-kilpailujen erikoisluonne tärkeimpänä olympiakarsintana on hyvin tiedossa.

Sen sijaan en ole aivan samaa mieltä siitä, että jokaiseen tapahtumaan pitäisi aina lähettää täysi joukkue. Siihen voidaan pyrkiä ja sitä voidaan tavoitella, mutta että aina lähetettäisiin täysi joukkue kaikkiin arvokisoihin ei välttämättä tuota haluttua tulosta.

Joillekin arvokisamatka voi kokemuksena olla hyvinkin antoisa ja motivaatiota kasvattava, vaikka sijoittuisikin listan hännille. Uskon kuitenkin, että kokemuksen(kin) hakumielessä arvokisaosallistumiset ovat silloin parhaillaan, jos ampujalla on realistiset mahdollisuudet kilpailla muiden kanssa ja tavoitella kohtuullisia sijoituksia.

Tulosrajoilla on myös viestinnällinen tehtävä. Ne kertovat jotain siitä tasosta, jolla ampujien pitäisi vähintään kyetä suoriutumaan arvokisoissa. Niiden tavoittelemisessakin on oma haasteensa ja palkitsevuutensa. Lisäksi junioreilla on tänä vuonna mahdollisuus osallistua junnu-MM-kisoihin, jossa tuo yllämainittu kokemuksen haku toteutuu todennäköisesti paremmin, kuin taulu-MM:ssä.

Epäilen, että meillä on tässä melko samanlainen tavoite. Minä olen kuitenkin sillä tavalla tylsä heppu, että välttelen jyrkiä kannanottoja. Sen takia en sano, että aina lähetetään täydet joukkueet. Sen sijaan siihen kyllä pyritään, jos tilanne siltä näyttää ja se tuntuu oikealta ratkaisulta kulloisessakin tilanteessa.

**Petteri
Petteri Alahuhta
Viestit: 220
Liittynyt: 08.01.05 22.08

Re: Arvokisavalinnat kaudella 2013

Viesti Kirjoittaja Petteri Alahuhta »

Ilmoittautuminen arvokisakarsintoihin 2013 osoitteessa: http://www.sjal.fi/kilpailutoiminta/hui ... nnat-2013/

Mukana Taulu-MM ja Maasto-EM.

**Petteri
Marko Järvenpää
Viestit: 947
Liittynyt: 04.01.05 08.37

Re: Arvokisavalinnat kaudella 2013

Viesti Kirjoittaja Marko Järvenpää »

*****

World Cup osakilpailuihin joukkueet valitaan tähtäin- ja taljajousen valmennusryhmien jäsenien joukosta.


*****

Muillako ei ole mahdollisuutta World Cup kisoihin?
Petteri Alahuhta
Viestit: 220
Liittynyt: 08.01.05 22.08

Re: Arvokisavalinnat kaudella 2013

Viesti Kirjoittaja Petteri Alahuhta »

Suunnitelma on sellainen, että valmennusryhmien jäsenillä on etusija World Cup osakilpailuihin. World Cup-osakilpailut ovat tärkeä osa vakavaa valmentautumista kohti arvokisoja ja osallistumisia suunnitellaan osana valmennusryhmän toimintaa.

Mikäli valmennusryhmien jäsenistä ei joukkue täyty, arvioidaan mahdollinen porukan täydentäminen tilannekohtaisesti.

**Petteri
Marko Järvenpää
Viestit: 947
Liittynyt: 04.01.05 08.37

Re: Arvokisavalinnat kaudella 2013

Viesti Kirjoittaja Marko Järvenpää »

Eikös tuo ole sitten ristiriidassa karsintojen kanssa?
Eli suositaan maajoukkueeseen kuuluvia tai siis vain heille annetaan mahdollisuus saada lisäpisteitä?
Petteri Alahuhta
Viestit: 220
Liittynyt: 08.01.05 22.08

Re: Arvokisavalinnat kaudella 2013

Viesti Kirjoittaja Petteri Alahuhta »

Olet osittain oikeassa. Valmennusryhmäkuvauksessa olisi voinut olla onnistuneempi kuvaus asiasta. Tarkoitus oli sanoa, että arvokisavalinnat tehdään erikseen kuvatulla menettelyllä, jossa valmennusryhmän jäsenyys ei ole valintaperusteiden joukossa.

Valmennusryhmään kuulumisesta on tosin etua siinä mielessä, että heillä on parempi mahdollisuus päästä World Cup-osakilpailuihin hankkimaan lisäpisteitä MM-karsintaan.

World cup lisäpisteiden määrä karsintamenettelyssä on kuitenkin melko vähäinen suhteessa saavutuksen tasoon. Aikaisemmin tässä ketjussa kysyttiin, eikö World Cup-semifinaalipaikasta pitäisi saada enemmän pisteitä. Voi siis olla, että läheskään kaikkia World Cup-pisteitä ei tulla meidän karsinnoissa jakamaan. Ehkä enemmän vaikuttaa SM-kisan pisteet, jotka kaikki jäävät kotimaahan.

Jos jollakulla on jäänyt jostain syystä hakematta valmennusryhmiin ja nyt haluaisi vielä pyrkiä toimintaa mukaan, kannataa ottaa minun yhteyttä ensi tilassa eli mieluiten heti. Ryhmät nimetään 10.4. 2013 ja julkaistaan 12.4.2013. Ryhmiä täydennetään seuraavan kerran syksyllä.

**Petteri
Miika Aulio
Viestit: 3546
Liittynyt: 17.12.04 09.58

Re: Arvokisavalinnat kaudella 2013

Viesti Kirjoittaja Miika Aulio »

World Cupit ovat edustusampujille. Edustusampujat kuuluvat edustusjoukkueeseen. Edustusjoukkue on valmennusryhmä.

Minusta valittu linja on hyvä jos halutaan kehittää vakavasti otettavaa kilpaurheilua.
Vastaa Viestiin