Sivu 1/1

Tauluammunnan EM 2024 karsinta

Lähetetty: 31.07.23 15.00
Kirjoittaja Juhana Rüster
Tiedoksi ensi kevään tauluammunan EM-kisojen karsintamalli. Kisat järjestetään toukokuun puolivälissä Saksassa.

Karsintamallina käytetään nyt ensimmäistä kertaa rankingtuloksia. Esitetty malli (joka vaatii vielä virallisen hyväksynnän) on:

Tähtäinjousi: 3 x 70m tulos + 3 x 18m tulos. Yhden 70m tulos voi korvaaantuu FITA-kierroksen tuloksella puolitettuna, jos tulos on parempi kuin heikoin 70m tulos.

Taljajousi: 3 x 50m tulos + 3 x 18m tulos

Rankingtuloksien laskenta muuttuu kahden vuoden rullaavaksi tulokseksi siten, että tulos vanhenee aina kahden vuoden jälkeen sen ampumisesta.

Kisapaikkaa tarjotaan rankingsarjan kolmelle parhaalle sukupuolittain. Kieltäytymisten jälkeen paikkaa tarjotaan sarjassa aina seuraavalle valmennusjohdon harkinnan mukaan. Karsinta päättyy talvella 2024 (tarkka aikataulu riippuu kisajärjestäjän ilmoittaman aikataulusta). Valinnoissa voidaan valmennusjohdon päätöksellä tehdä poikkeuksia perustelluista syistä (loukkaantumiset etc).

Perustelut mallille:
- karsintajärjestelmää halutaan yksinkertaistaa ja vakiinnuttaa
- aikainen EM-kilpailun ajankohta ei mahdollista ulkokilpailujen ampumista ennen valintaa ja hallissa ammuttavia karsintoja halutaan välttää
- ranking-sarja antaa kuvan ampujan pitkän aikavälin tasosta

Rankingsarja tulisi olemaan pysyvä käytäntö. Tähtänjousen osalta seuraavina vuosina FITA-tulos olisi pakollinen (mallina 2x70m + 1xFITA/2 + 18m tulos).

Huom! tällä hetkellä rankingsarja ei ole ajantasalla, koska heinäkuun tuloksia puuttuu tilastoista (johtuen lomista)

Re: Tauluammunnan EM 2024 karsinta

Lähetetty: 02.08.23 19.26
Kirjoittaja arihelmiö
Täh?? 2 vuotta vanhoilla tuloksilla arvokisoihin, ei ymmärrä. Nousukunnossa olevan junnun pitää ampua paremmin kuin laskukunnossa olevan vanhan staran 2 vuotta vanha tulos, vaikka siis reaaliajassa junnu olisi parempi. Kyllä historialliset tulokset on historiaa, ei vuotta vanhempia mukaan. Samoin FITA tai siis nykyään 1440 kierros on historiaa, ei sitä enää valintoihin.

Re: Tauluammunnan EM 2024 karsinta

Lähetetty: 03.08.23 08.17
Kirjoittaja Juhana Rüster
Lopulliseen malliin tulee osa, joka varmistaa että tulostaso on ollut viimeisen vuoden (tai lähempänä kisaa) aikana riittävällä tasolla. Myös 25m tulokset ovat hallituloksissa mukana (ts. ei tehdä eroa 18m ja 25m tuloksista). Ranking tulos palkitsee tasaisesta suorittamisesta ja toisaalta mahdollistaa tuloksien ampumisen lähempänä kisaa. Maastoa tämä malli ei koske.

Re: Tauluammunnan EM 2024 karsinta

Lähetetty: 03.08.23 09.38
Kirjoittaja arihelmiö
Vaikuttaa, että ollaan rakentamassa melkoista valintahimmeliä. Tuloksia sieltä täältä ja sitten joku erikoismuuttuja viimeaikaiin tuloksiin,jne,...
Miksi??
Ei nuo arvokisavalinnat viimeaikoina kovin kilpailtuja ole olleet ja valinnat jokseenkin selviä. Miksi pitää rakentaa tällainen himmeli.
Selvin olisi karsintakisa josta 3 parasta kisoihin, jos joku ennakolta kova putoaa tai joku onnistuu kerran hyvin, ei sillä taida hirveästi arvokisamenestykseen olla vaikutusta.
Jos taas himmeli pitää rakentaa harjoitteluun 'palkitsee tasaista suorittamista' kannustamiseksi, niin on aika kysellä ampujien motivaatiota kisoihin yleensä.
Enkä myöskään ymmärrä että näin voisi tuloksia ampua lähempänä kisaa( fita +2*70+18m) ja 2 vuotta eli oikeastaa näitä pitää ampua aikaisemmin.

Re: Tauluammunnan EM 2024 karsinta

Lähetetty: 03.08.23 12.22
Kirjoittaja Mikko Juutilainen
Itselläni heräsi kysymys tähän liittyen.
Tuleehan tämä lista rankingista voimaan vasta kun päätös karsinnasta on lyöty lukkoon?

Kuulostaa hiukan epäreilulta jos, tämän kesän tulokset vaikuttaa ensi vuoden karsintaan ja siitä ilmoitetaan nyt kauden loppuessa.

Tämä tieto kun olisi ollut keväällä niin olisi voinut rakentaa kesän ohjelman hiukan erilaiseksi.

Ei sillä että välttämättä olisin top kolmosessa, mutta olisi ainakin ollut teoreettinen mahdollisuus kisoihin päästä.

Re: Tauluammunnan EM 2024 karsinta

Lähetetty: 03.08.23 14.41
Kirjoittaja Miika Aulio
arihelmiö kirjoitti: 03.08.23 09.38 Selvin olisi karsintakisa josta 3 parasta kisoihin
Niin olisi. Ongelmana on nykyään hyvin usein se, että kisat on toukokuussa, joten karsintoja järjestetään sitten jossain hallissa. Rullaava ranking kertoo aika hyvin sen ketkä siellä kärjessä on, se kun on kuten mainitsit, aika selkeää.

Samalla systeemillä voi sitten karsia kaikki mahdolliset kisat sisäkisoista alkaen.

En ollut karsintasysteemiä tekemässä, mutta minusta se on hyvä.