Sivu 1/2

Maastoammunnan MM-kilpailujen 16.-22.9.2024 (Kanada) kilpailujoukkueen valintamenettely/ päivitetty

Lähetetty: 14.03.24 17.26
Kirjoittaja Eva Sjöström
Maastoammunnan MM-kilpailujen 16.-22.9.2024 (Kanada) kilpailujoukkueen valintamenettely

Yleistä
Tämä kuvaa, miten Suomen maajoukkue valitaan maastoammunnan Kv-kilpailuihin poikkeusmenetelmin vuonna 2024.

Kisajoukkue ja sen nimeäminen
SJAL:n liittohallitus nimeää kisajoukkueen maastoammunnan lajivastaavan tekemän esityksen perusteella. Kisajoukkueeseen kuuluvat joukkuejohtaja, ampujia ja mahdollisesti huoltajia tai valmentajia. Kuhunkin luokkaan nimetään enintään kolme ampujaan paremmuusjonon mukaisessa järjestyksessä karsintakisojen tulosten perusteella.

Liittohallituksella on mahdollisuus perustelluista syistä nimetä tai olla nimeämättä joukkueeseen jokin urheilija myös muilla kuin tässä esitetyillä perusteilla tai saavutuksilla. Kisajoukkueen nimeämisessä pätevät myös SJAL:n yleiset edustustehtäviin nimettävien esteellisyyssäännöt (ei maksamattomia henkilökohtaisia/seuran maksuja SJAL:lle). Ampujat tulevat saamaan tiedon esteettömyydestään ennen karsinnan alkamista.

Sekä kilpailijoita, joukkueenjohtajaa että muita joukkueeseen nimettyjä henkilöitä koskevat liiton yleiset eettiset ja toiminnalliset säännöt heidän toimiessaan liiton edustajina. Edellä mainitut toimijat ovat liiton sääntöjen alaisia koko kilpailumatkan ajan.

Karsintakilpailut 2024
Karsintakilpailuina käytetään Suomessa järjestettäviä SJAL:n määrittelemiä maastokisoja, jotka ammutaan WA:n säännöillä 14.7.2024 mennessä.

Kilpailijan ilmoittautuminen karsintaan ja ilmoittautumisen peruminen
Ampujat ilmoittautuvat kiinnostuksensa kilpailupaikasta maastoammunnan lajivastaavalle 15.4. mennessä. Ilmoittautumalla karsintaan ampuja ilmaisee olevansa sitoutunut lähtemään kisamatkalle, mikäli sijoittuminen karsintakilpailuissa sen mahdollistaa.

Mikäli ampuja ei ennakkoilmoittautumisesta poiketen ei olekaan halukas lähtemään kisamatkalla, on hänen viimeistään 21.7.2024 mennessä ilmoitettava tiedosta maastoammunnan lajivastaavalle. Mikäli ampuja tekee perumisen määräajan jälkeen eikä lähdekään kisamatkalle on ampuja velvollinen korvaamaan SJAL:lle tästä aiheutuneet kustannukset. Ilmoittautuminen ja peruminen tehdään joko sähköpostilla tai tekstiviestillä maastoammunnan lajivastaavalle, joka kuittaa perumisen samalla tavoin.

Joukkueen valinta:
Karsintaan käyvät Suomessa ammuttavat SJAL:in karsintakilpailut, jotka käydään 14.7.2024 mennessä. Mikäli karsintakilpailuja ei järjestetä, ovat edustuspaikat vuoden 2023 Maasto SM tuloksien mukaan.
Jokaisessa sarjassa on maksimissaan kolme edustuspaikkaa.
Yhteistulokseen lasketaan parhaan karsintakilpailun tulos sekä vuoden 2023 Maasto SM-tulos seuraavasti:
Yhteistuloksen perusteella määräytyy paremmuusjono.
Jos yhteistulos on sama, paremman yksittäisen tuloksen ampunut on edellä jonossa.
Jos edelleen tulos on sama, joko ammutaan karsijoiden välillä shoot-off tai lajivastaavan harkinnan mukaan.




Maastoammunnan lajivastaava
Maastoammunnan lajivastaavana toimii Eva Sjöström, sähköposti eva@jousiampujainliitto.fi. Lajivastaavan tehtävänä on ylläpitää karsintaan osallistuvien ja joukkuejohtajaehdokkaiden listaa, karsintatilastoa sekä tehdä liittohallitukselle ehdotus kilpailujoukkueeksi.
Lajivastaava huolehtii tiedottamisesta karsintaan osallistuville siihen asti, kunnes joukkueenjohtaja on valittu. Tämän jälkeen joukkueenjohtaja vastaa yhteydenpidosta joukkueeseen valittujen ampujien, huoltajien ja valmentajien kanssa.

Joukkuejohtaja
Henkilöt, jotka ovat käytettävissä joukkuejohtajan tehtävään, ilmoittautuvat maastoammunnan lajivastaavalle 31.3.2024 mennessä. Myös kilpailijoiksi ilmoittautuneiden kohdalla käytettävyys on ehdollinen eli hänet voidaan nimetä joukkuejohtajaksi, jos hän ei mahdu kilpailijana joukkueeseen.

Joukkueenjohtajan valinnassa otetaan huomioon myös joukkueeseen ehdolla olevien ampujien mielipiteet. Joukkuejohtajan tehtävänä on matkustaa joukkueen kanssa ja huolehtia joukkueesta koko kilpailumatkan ajan ja varmistaa, että ampujilla on ajantasaiset tiedot kilpailun aikatauluista ja tapahtumista sekä muutenkin mahdollisimman hyvät edellytykset hyviin kilpailusuorituksiin. Kilpailujoukkueen nimeämisen jälkeen joukkueenjohtaja vastaa tiedottamisesta joukkueenjäsenille ennen kisamatkaa sekä kisamatkan aikana sekä yhteydenpidosta SJAL:n toimiston kanssa mediaan kisan aikana.

Joukkueenjohtajan kulujen kustantaminen edellyttää 5 henkilön kisajoukkuetta, mikäli joukkueessa ei ole junioriampujia. SJAL maksaa nimeämänsä joukkueenjohtajan kulut (majoitus, lennot, kuljetukset, ilmoittautumismaksut, lounaspaketit).

Huoltajat ja valmentajat
Maastoammunnan lajivastaava voi esittää harkintansa mukaan ja perustelluista syistä joukkueeseen myös valmentaja/huoltaja –statuksella lähteviä henkilöitä. Huoltajien ja valmentajien tehtävänä on omalta osaltaan tukea ampujia kisamatkalla.

Joukkueen huoltajat (tai vastaavat) osallistuvat matkalle omalla kustannuksellaan, mikäli liittohallitus ei erikseen toisin päätä.

SJAL:n taloudellinen tuki joukkueeseen nimetyille ampujille
SJAL maksaa niiden ampujien henkilökohtaiset osallistumismaksut, jotka ovat karsintakisoissa ainakin kerran ampuneet vähintään A-rajan tuloksen. Tuki on osallistumismaksun suuruinen. SJAL maksaa joukkueiden osallistumismaksut.
Muut maksut (majoitus, lennot, kuljetukset, lounaspaketit sekä mahdollisesti osallistumismaksun) ampujat maksavat itse.


Aikataulut
15.4.2024: Viimeinen päivä ilmoittaa lajivastaavalle kiinnostuksensa osallistua karsintoihin
31.5.2024 : Alustava ilmoittautuminen kisoihin (montako ampujaa tulossa Suomesta).
9.7.2024: Kilpailija varmistaa halukkuutensa olla joukkueessa
12.7.2024: Esitys kisajoukkueen nimeämiseksi (oletuksena SM-kilpailut viimeinen karsintakilpailu)
21.7.2024: Viimeinen päivä joukkueen päivittämiseen
15.9.2024: Lähtö kisoihin
16. - 22.9.2024: Maastoammunnan MM-kisat Lac La Biche, Kanadassa
23.9.2024: Paluu kisoista



Kisakustannukset (alustava)
Lennot: itse hoidettava (+ mahdollisesti toinen laukku)
Hotelli: BCMinns puolihoidolla esim 73$/hlö/ 2hh/ per yö (8yötä)
Osallistumismaksu: 500 USD
Matkustuslupa ETA: n 5€
Kuljetukset: Edmonton International Airport 150 USD/ suunta
Lisenssimaksu: n 100 €



Lisäksi tarvittaessa (lisähintaan) kisavaatteet, toinen matka-/jousilaukku lentokoneeseen, päätösjuhlan illallinen 40USD

A-rajat ja B-rajat, hyväksytty SJAL hallituksen kokouksessa 9.4.2024
Luokka B A

Miehet talja 350 395
Miehet barebow 275 315
Miehet tähtäin 295 338

Naiset talja 320 370
Naiset barebow 220 270
Naiset tähtäin 265 310

Junior miehet talja 315 360
Junior miehet barebow 220 275
Junior miehet tähtäin 230 300

Junior naiset talja 290 325
Junior naiset barebow 200 250
Junior naiset tähtäin 200 290

Re: Maastoammunnan MM-kilpailujen 16.-22.9.2024 (Kanada) kilpailujoukkueen valintamenettely/ päivitetty

Lähetetty: 12.04.24 19.59
Kirjoittaja Eva Sjöström
Ilmoittautuneet 13.4. mennessä:

YT Pekka Loitokari
YT Timo Pirppu

NV Anne Jälkö

YV Petri Jälkö
YV Pasi Ahjokivi

N Susanna Laamanen


JJ:
Pekka Loitokari
Anne Jälkö
Petri Jälkö
Susanna Laamanen

Re: Maastoammunnan MM-kilpailujen 16.-22.9.2024 (Kanada) kilpailujoukkueen valintamenettely/ päivitetty

Lähetetty: 12.04.24 20.47
Kirjoittaja Anne Viljanen
Jos siis Suomessa ei järjestetä kisoja ennen tuota heinäkuun 14. päivää, on kaikkien jotka eivät olleet viime kesän SM-kisoissa mahdotonta tulla valituksi joukkueeseen? Mietin tätä, koska itselläni oli lääkärin kielto ampua jousella tuon 2023 SM-kisan aikaan.

Re: Maastoammunnan MM-kilpailujen 16.-22.9.2024 (Kanada) kilpailujoukkueen valintamenettely/ päivitetty

Lähetetty: 13.04.24 21.32
Kirjoittaja Eva Sjöström
Ei ole mahdotonta, onhan näissä aina harkintakin.
Sinulla on kuitenkin vuosien näyttöä takana ja hyvät perustelut 😊

Re: Maastoammunnan MM-kilpailujen 16.-22.9.2024 (Kanada) kilpailujoukkueen valintamenettely/ päivitetty

Lähetetty: 14.04.24 16.09
Kirjoittaja Anne Viljanen
Hyvä kuulla. Mutta toki mietin muitakin kuin itseäni😊

Re: Maastoammunnan MM-kilpailujen 16.-22.9.2024 (Kanada) kilpailujoukkueen valintamenettely/ päivitetty

Lähetetty: 18.04.24 08.04
Kirjoittaja arihelmiö
Hood on anoo maastokisaa 29.6

Re: Maastoammunnan MM-kilpailujen 16.-22.9.2024 (Kanada) kilpailujoukkueen valintamenettely/ päivitetty

Lähetetty: 18.04.24 17.23
Kirjoittaja SusannaLaamanen
Ne ketkä on Itävallassa maastokisoissa lentää Suomeen takaisin vasta 30.6 😥😥

Re: Maastoammunnan MM-kilpailujen 16.-22.9.2024 (Kanada) kilpailujoukkueen valintamenettely/ päivitetty

Lähetetty: 18.04.24 19.42
Kirjoittaja raimo pihlajaniemi
Ne jotka on Oittaalla ei oo Itävallassa😂

Re: Maastoammunnan MM-kilpailujen 16.-22.9.2024 (Kanada) kilpailujoukkueen valintamenettely/ päivitetty

Lähetetty: 22.04.24 21.57
Kirjoittaja Minna Kajuutti
arihelmiö kirjoitti: 18.04.24 08.04 Hood on anoo maastokisaa 29.6
Keuruu anoo 16.6

Re: Maastoammunnan MM-kilpailujen 16.-22.9.2024 (Kanada) kilpailujoukkueen valintamenettely/ päivitetty

Lähetetty: 23.04.24 13.39
Kirjoittaja Mika Savola
Kilpailujen järjestämistä ”anotaan” pari kuukautta ennen niiden järjestämistä. Onko olemassa hyviä syitä sille, ettei toimita liiton ohjeen mukaan?

Re: Maastoammunnan MM-kilpailujen 16.-22.9.2024 (Kanada) kilpailujoukkueen valintamenettely/ päivitetty

Lähetetty: 23.04.24 16.42
Kirjoittaja arihelmiö
Kyllä, kun etsitään vapaaehtoista ratamestaria. Jos sellaista ei löydy, niin kisaa ei ole, kun löytyy niin sitten kisaa voi anoa.

Re: Maastoammunnan MM-kilpailujen 16.-22.9.2024 (Kanada) kilpailujoukkueen valintamenettely/ päivitetty

Lähetetty: 24.04.24 10.07
Kirjoittaja Pekka Loitokari
Mika Savola kirjoitti: 23.04.24 13.39 Kilpailujen järjestämistä ”anotaan” pari kuukautta ennen niiden järjestämistä. Onko olemassa hyviä syitä sille, ettei toimita liiton ohjeen mukaan?
Maaliskuun alussa kyselin karsingakisojen määräaikoja foorumilla, mutta ei siihen tullut liitosta vastausta. Ei kisajärjestäjän kannata anoa kisoja ennen kuin on määräajat tiedossa….

Re: Maastoammunnan MM-kilpailujen 16.-22.9.2024 (Kanada) kilpailujoukkueen valintamenettely/ päivitetty

Lähetetty: 24.04.24 15.43
Kirjoittaja Seurakehittäjä
Laitoin tämän kilpailuanomuksen määräajan hallitukselle käsittelyyn.

Re: Maastoammunnan MM-kilpailujen 16.-22.9.2024 (Kanada) kilpailujoukkueen valintamenettely/ päivitetty

Lähetetty: 24.04.24 16.38
Kirjoittaja raimo pihlajaniemi
[quote="Mika Savola" post_id=49502 time=1713868786 user_id=330]
Kilpailujen järjestämistä ”anotaan” pari kuukautta ennen niiden järjestämistä. Onko olemassa hyviä syitä sille, ettei toimita liiton ohjeen mukaan?
[/quote]
Mistä nuo ohjeet löytyy?

Re: Maastoammunnan MM-kilpailujen 16.-22.9.2024 (Kanada) kilpailujoukkueen valintamenettely/ päivitetty

Lähetetty: 25.04.24 13.45
Kirjoittaja Seurakehittäjä