Kilpailut
Lähetetty: 28.12.24 21.41
Moikka.
Nyt kun olemme ohittaneet tipi,tapi,tiptap-vaiheen,niin suunnataan katse kohti ensi vuotta ja
omaa taulua. Tässä muistutuksia ja uusiakin asioita kilpailuihin liittyen.
Koska seuroissa saattaa vuodenvaihteen jälkeen tulla henkilövaihdoksia, niin muistuttaisin, että vastaisuudessakin
kilpailukutsu ja tasokaavake lähetetään liiton Kilpailuvastaavan postiin. Vasta sitten kun kyseinen kilpailukutsu näkyy
liiton kilpailukalenterissa, niin tämän jälkeen kilpailuun ilmoittautumisesta voi informoida eri kanavissa. Taitaa
olla niin, että kalenteria seurataan aika aktiivisesti. Tällä saadaan edes jonkinlaiset yhdenvertaiset mahdollisuuden
päästä osallistumaan kisoihin. Varsinkin hallikisoissa saattaa paikkamääriä olla halukkaita osallistujia vähemmän.
Kilpailuanomuksien toteutukseen on tullut pieniä viilauksia, niin SM-kisojen, kuin kansallistenkin suhteen.
Mutta kirjoittelen niistä tarkemmin alkuvuodesta.
Kemin uudessa Kemi Areenassa järjestettävät kaikkien luokkien SM-kisat ammutaan 4.- 6.4.2025.
Kilpailukutsut julkaistaan lähiaikoina ja alustava arvio, milloin kutsussa olevien ilmolinkkien kautta osallistumisen voisi vahvistaa olisi 5.1.2025.
Olkaapa siis hereillä tuon päivämäärän suhteen.
Hereillä olo siksi, että perjantaina 4.4.-25 pidettävät Juniorit ja Masterit jakavat 160 osallistujapaikkaa tasan 80-80.
Liiton hallitus käsitteli asiaa noihin paikkalukuihin liittyen ja päätyi järjestäjän kanssa samalle kannalle siitä, että
varmistaaksemme kaikkien halukkaiden mahdollisuuden osallistua. Niin vanhemmista Mastereista 70 ja 80 vuotiaat
ampuvat oman henkilökohtaisen kisansa Yleisten luokkien kanssa lauantaina 5.4.-25
Kaikki Juniorit ja Masterit 50 ja 60 vuotta ampuvat siis perjantaina 4.4 -25
Näin toimien joukkuekisatkin onnistuvat uuden kisasäännön mukaisina.....ja sääntöhän oli, että 50 ja 60 vuotiaat
voivat osallistua samaan joukkuekisaan ja 70 ja 80 vuotiaan voivat muodostaa oman joukkuekisan. Muistetaan
vielä, että Mastereiden hallikisassa, missä ammuntamatka on kaikilla sama 18 metriä, niin tähtäimettömät voivat muodostaa joukkueen myös
tähtäinampujan kanssa. Jos vaikka samasta seurasta muita tähtäimettömiä ei sattuisi osallistumaan. Taljajouset ovat ainoastaan omassa joukkueessaan.
Sitten vielä Junioreiden joukkuekisasta. Tai oikeammin siitä, että sitä ei nykysäännön mukaisena ole lainkaan. Ja nimenomaan siinä tapauksessa, jos kisa järjestetään yksipäiväisenä. Kaksipäiväisenä se on edelleen mahdollista järjestää.
Tällä jo viime kesänä tehdyllä pysyvällä päätöksellä halutaan, että kisapäivästä ei muodostu kohtuuttoman pitkää. Pyrimme siihen että kisapäivä,
oli se mikä SM-kisa tahansa, saataisiin käytyä läpi alle 9 tunnin.
Aiemmissa malleissa Juniorit olivat ainoita joiden SM-kisaformaatti sisälsi kolme eri kilpailuvaihetta(henk.koht. +ottelut +joukkuekisa).
Ja kaikki yhdessä päivässä. Näin kisapäivistä nykyisillä osallistujamäärillä muodostui 11-12 tunnin pituisia.
Ja vielä niin, että samalla kyydillä matkusti esim. 11-vuotias, jonka oma kisapäivä oli päättynyt jo 6 tuntia aiemmin.
No niin , näillä tiedoilla päästiin alkuun ja lisää tiedotettavaa seuraa muutaman päivän kuluttua.
Kisoja odotellen!
Enska